Suomi – Portugali kansainvälinen valokuvanäyttely

Suomen Kameraseurojen Liitto on käynnistänyt vuonna 2020 yhteistyön Portugalilaisen iNstantes -valokuvafestivaalin kanssa. Kyseessä on kuukauden mittainen, useita näyttelyitä ja tapahtumia käsittävä kokonaisuus Avintesin kaupungissa, jonka yhtenä osana on Suomi – Portugali yhteisnäyttely. Näyttely toteutetaan vuosittain annetun teeman mukaisesti. Valittu seura osallistuu festivaalille kokoelmalla, jonka toteuttaa kulloinkin määrätyn suuruinen ryhmä valokuvaajia. Kokoelma lähetetään Portugaliin ja vastaavasti Portugalin kokoelma tulee aikanaan myös Suomeen. Vuoden 2021 osallistujaksi on valittu Kouvolan Kameraseura ry. Näyttelyn teemana on ”Being young today” ja teeman toteuttajiksi on tällä kertaa valittu naisvalokuvaajat. Kokoelman toteuttaa kymmenen kuvaajan ryhmä ja jokaiselta valitaan mukaan kaksi teosta. Näyttely on kokonaisuudessaan esillä Veturissa 6-30.9.2021.

error: